1970-luvulla suomalaisen kodin sydän löytyi sieltä, missä arjen askareet hoidettiin käytännön läheisesti ja käsillä olevan tilan ehdoilla – kylpyhuoneesta ja keittiöstä. Kodinhoitohuone ei vielä ollut tyypillinen osa asuntoa, ja useimmissa perheissä pyykinpesu, vaatteiden huolto ja muut arjen toimet sijoittuivat yhteisiin kodin tiloihin. Isommissa omakotitaloissa alkoi jo 70-luvulla näkyä kodinhoitotiloja, mutta ne olivat usein monitoimitiloja, joissa tehtiin muitakin askareita.
Tätä arjen pyöritystä ja kodin huoltamista voisi tänään katsella nostalgisin silmin: siihen liittyi monenlaista kekseliäisyyttä ja yhdessä tekemistä, joka tuohon aikaan oli täysin normaalia.
Kylpyhuone – kodin käytännön keskus
1970-luvun suomalaisessa kodissa kylpyhuone ei ollut pelkästään peseytymistila, vaan arjen keskipiste, jossa huollettiin sekä ihmiset että vaatteet. Kylpyhuoneessa oli usein syvä pesuallas, ja jos pesukone oli hankittu, se sijoitettiin yleensä sinne. Kodin käytännöllisinä ratkaisuina toimivat sinapinkeltaiset, avocado-vihreät ja poltetun oranssin sävyiset laatat, jotka tekivät tilasta kestävän, kodikkaan ja samalla väreillä leikittelevän. Kylpyhuone oli paikka, jossa koko perhe vietti arjen toimiin keskittyviä hetkiä – kenties eri tavalla kuin tänä päivänä ajatellaan kylpyhuoneen roolia kodissa.
Nykyään arjen askareille omistettu kodinhoitohuone tuntuu monelle itsestään selvältä, mutta 1970-luvulla kylpyhuone oli monitoimitila, jossa pestiin, mankeloitiin, kuivattiin ja taiteltiin pyykkiä. Kylpyhuoneet olivat monesti hyvin kompakteja, ja ne oli suunniteltu niin, että jokainen tila käytettiin tehokkaasti.
Pyykinpesu oli yhteinen tehtävä
Pyykinpesu 1970-luvulla oli askare, joka vaati suunnittelua ja aikaa – ja koko perhe osallistui siihen tavalla tai toisella. Jos perheessä oli pesukone, se saattoi olla valkoinen tai beige, ja se oli yleensä melko suuri ja manuaalisesti säädettävä laite, joka vaati käsin täytettävän huuhteluveden. Taloissa, joissa ei ollut omaa pesukonetta, käytettiin usein taloyhtiön pesutupaa. Tämä mahdollisti samalla naapureiden tapaamisen ja kuulumisten vaihtamisen, sillä pyykinpesu oli myös sosiaalinen tapahtuma.
Pesun jälkeen vaatteet siirrettiin kylpyhuoneeseen tai ulos kuivumaan. Kylpyhuoneissa kuivaus saatettiin hoitaa pyykkinarulla, ja joskus kylpyammeessa kuivattiin pienempiä vaatekappaleita. Pyykit ripustettiin narulle ja odotettiin, että ne kuivuisivat omalla ajallaan – kodin lämpötila ja hyvä ilmankierto olivat tärkeitä tekijöitä, kun pesuaineiden tuoksut levittäytyivät kylpyhuoneeseen.
Mankelointi – pyykin viimeistelyä huolellisesti
Kun pyykki oli kuivunut, se mankeloitiin, mikä antoi vaatteille huolitellun ilmeen ja teki niistä miellyttäviä käyttää. Mankeli oli monen perheen kylpyhuoneessa tai pesutuvassa – mekaaninen rulla, johon märkä pyykki syötettiin ja josta se tuli ulos sileänä ja pehmeänä. Mankelointi oli työlästä, mutta se oli tärkeä osa arkea ja usein yhdessä tehty askare, jonka ääressä juteltiin päivän kuulumiset.
Mankelointi ei ollut luksusta, vaan välttämättömyys: mankeloidut lakanat ja pyyhkeet veivät vähemmän tilaa ja olivat helpommin käytettävissä. Jos mankelointia ei tehty kotona, taloyhtiön pesutuvassa oli usein mankeli, jota sai käyttää yhteisesti.
Kodinvälineet – kekseliästä ja kestävää
Kylpyhuone oli täynnä kekseliäitä kodinvälineitä, jotka tekivät arjen askareista sujuvampia. 70-luvun pesualtaat olivat syviä, vankkoja ja niiden vierellä oli usein metallinen tai muovinen pyykkikori, joka kesti sekä kosteutta että kulutusta. Erityisesti muoviset ja metalliset pyykkikorit olivat suosittuja niiden keveyden ja kestävyyden vuoksi.
Siivousvälineet olivat tuolloin yksinkertaisia mutta toimivia. Pesulaudat olivat yhä käytössä herkkien vaatteiden ja vaikeasti pestävien tahrojen poistamisessa, ja pyykinpesuaineet, kuten sooda, olivat usein voimakastuoksuisia ja pakattu peltipurkkeihin tai paperisiin pusseihin. Jokainen osa välineistöstä oli suunniteltu kestämään ja mahdollistamaan pitkät käyttöiät.
Käsinpesu ja luonnonmukaiset aineet
Käsinpesu oli yhä yleinen tapa pestä herkkiä vaatteita ja erikoispesua vaativia tekstiilejä, koska kaikkia vaatteita ei haluttu koneeseen kulutuksen pelossa. Pesuvadin ääressä käytettiin usein luonnonmukaisia aineita, kuten etikkaa ja pesusoodaa, jotka olivat osa 70-luvun ekologista ajattelutapaa. Nykyajan näkökulmasta onkin mielenkiintoista huomata, että luonnonmukaisuus ei ole uusi ilmiö vaan pitkäikäinen perinne suomalaisessa kotitaloudessa.
Tällä tavoin kylpyhuone muuttui samalla “kotilaboratorioksi,” jossa vaatteita huollettiin ja puhdistettiin kestävillä, ympäristöystävällisillä tavoilla. Nykyisin ekopesu voi kuulostaa trendikkäältä, mutta 70-luvulla luonnonmukaisten pesuaineiden käyttö oli monelle myös kustannuskysymys ja tapa huolehtia perinteisestä puhtaudesta.
Kylpyhuoneessa yhdistyivät useat toiminnot
Koska erillistä kodinhoitohuonetta ei yleensä ollut, kylpyhuone toimi monitoimitilana, jossa hoidettiin peseytyminen, pyykkihuolto ja muut kodin askareet. 1970-luvulla kodit rakennettiin yleensä kompakteiksi, ja kaikessa tilankäytössä korostui tehokkuus. Kylpyhuone oli tämän tehokkuuden ilmentymä – kaikki tarpeellinen oli saatavilla pienessä tilassa, jossa tilankäyttö oli optimoitu.
Jos pesukone oli kylpyhuoneessa, se sijoitettiin pesualtaan viereen, ja kylpyamme toimi usein myös pyykinkuivaustelineenä. Jokaisella välineellä ja huonekalulla oli oma paikkansa, ja tilassa riitti kaikille perheenjäsenille mahdollisuus osallistua askareisiin.
Keittiö apuna pyykkihuollossa
Keittiö oli kylpyhuoneen ohella toinen arjen toiminnallinen tukikohta, jossa myös kodinhoitoa saatettiin hoitaa. Esimerkiksi keittiön liedellä kuumennettiin vettä käsinpesua varten, ja keittiössä myös suoritettiin tarvittavia esipesuja. Keittiö oli monille perheille paikka, jossa ruoanlaiton ohella hoidettiin muita kodin asioita. Tämän päivän mittapuun mukaan tämä voi kuulostaa monitoimiselta, mutta 70-luvulla tämä oli osa kodin normaalia arjen rytmiä.
Keittiöön saatettiin myös laittaa pienempi pesuvati, jossa esimerkiksi lastenvaatteita pestiin käsin. Tällainen monitoiminen tilankäyttö oli normaali osa arkea, ja pienten tilojen hyödyntäminen vaati jonkin verran kekseliäisyyttä ja suunnitelmallisuutta.
Mitä 1970-luvun Kodinhoidosta Voimme Oppia Nykykoteihin – Yhteisöllisyyttä, Kestävyyttä ja Luonnonläheisyyttä Arkeen
Tämän päivän näkökulmasta 1970-luvun arki voi tuntua yksinkertaiselta, mutta se oli täynnä kekseliäitä ratkaisuja, jotka vahvistivat perheiden yhteyttä ja loivat kodin arkeen pysyvyyttä.
2020-luvulla arjen askareet jakautuvat usein eri tiloihin, ja niiden hoitaminen on nopeampaa ja tehokkaampaa kuin ennen. 1970-luvulla arki kuitenkin pyöri pienemmissä tiloissa, joissa pyykinpesu, siivous ja muut kodin työt hoidettiin yhdessä, mikä teki kotitöistä myös yhdessä vietettyjä hetkiä. Tämä yhteisöllinen tapa järjestää arkea ei ollut pelkästään käytännöllinen, vaan myös tapa vahvistaa perheiden yhteistä aikaa ja oppia jakamaan vastuu askareista.
Nykyään tämä ajatus voi inspiroida myös meitä jakamaan kodin askareita niin, että arki sujuu yhdessä ja perhe viettää aikaa samassa tilassa – vaikka tekemällä eri asioita. Tätä 70-luvulta tuttua arjen yhteisöllisyyttä voi tuoda takaisin kotiin vaikkapa pesemällä ja viikkaamalla pyykkiä yhdessä lasten kanssa, jolloin rutiinista tulee yhteinen hetki.1970-luvun arjen ratkaisut suomalaisissa kylpyhuoneissa ja keittiöissä muistuttavat meitä monesta ajankohtaisesta arvosta: luonnonläheisyydestä, kestävistä valinnoista ja yhteisöllisyydestä.